Alaselkäkipu on hyvin yleinen vaiva; noin 80% aikuisista ihmisistä kokee alaselkäkipua elämänsä aikana (lähde Duodecim). Kipu voi olla paikallista tai se voi säteillä pakaraan, reiteen tai jopa jalkaterään saakka. Alaselkäkivulle tyypillistä on, että kipu tuntuu voimakkaampana tietyissä asennoissa tai tiettyjen liikkeiden aikana.

Useimmiten selkäkivulle ei löydy yhtä selittävää tekijää. Tällöin voi kyseessä olla esimerkiksi keskivartalon tukilihasten riittämätön toiminta ja/ tai ongelma kehon hallinnassa. Kipu muuttaa lihasten toimintajärjestystä; rankaa tukevat syvät lihakset saattavat ”nukahtaa”, jolloin pinnalliset lihakset joutuvat ottamaan vastuun asennon kannattelusta. Kun pinnalliset lihakset joutuvat tähän rooliin, selkä voi tuntua jäykältä ja se voi väsyä nopeasti.

Fysioterapiassa tutkimme ja pyrimme löytämään ongelman perimmäisen syyn. Alkuvaiheessa kivuttomat lepoasennot ovat tärkeitä, jos kipu on hankalaa. Usein harjoittelu joudutaan aloittamaan hyvin kevyistä harjoitteista, joiden tarkoituksena on palauttaa lihasten normaali toimintajärjestys. Muita tukikeinoja selkäkivun hoidossa ovat mm. akupunktio, sähköhoidot ja manuaaliset pehmytkudos- ja nikamakäsittelyt. Hyvien hoitotulosten saavuttamiseksi hoitojakson tulee olla riittävän pitkä, jotta muutoksia ehtii tapahtua ja harjoitteissa pystytään etenemään nousujohteisesti.