Olkapään ja hartiarenkaan fysioterapiasta:

Olkapää on kehon liikkuvin nivel. Olkapään anatomiasta on hyvä tietää se, että luinen tukipinta on tässä nivelessä melko pieni. Tämän vuoksi nivel vaatii ympäröiviltä pehmytkudoksilta tukea ja voimaa. Lihasten tulisi myös toimia oikea-aikaisesti erilaisissa liikkeissä.

Olkapään alueen kivut liittyvät usein pitkäaikaiseen ja yksipuoliseen yläraajojen rasitukseen. Toisaalta myös yläraajan käyttämättömyys altistaa kivuille.

Olkapään kiputiloissa kartoitetaan koko hartiarenkaan (olkanivel, lapaluu, solisluu) sekä useimmiten myös keskivartalon toimintaa. Kivun myötä syntyy usein toimintahäiriö, jossa toiset lihakset toimivat liiankin aktiivisesti ja toiset heikentyvät. Toimintahäiriöstä voi seurata ylikuormitusta, mikä johtaa kipuun ja kudosten ärsytymiseen. Esimerkki: asiakkaalla oli olkanivelen kipua kättä ylös nostaessa. Tarkemmin tutkittaessa huomattiin, että kivuliaan käden lapaluu roikkui alempana kuin kivuttomalla puolen, ja että lapaluun ylöskiertyminen oli puutteellista käden ylös nostamisen aikana. Tämä aiheutti pehmytkudosten pinteeseen jäämisen kättä nostaessa.

Keskivartalon ja lapaluun asennon hallinta on tärkeässä roolissa olkanivelen kiputilojen kuntoutuksessa, sillä heikko asennonhallinta vaikeuttaa olkanivelen käyttöä. Tärkeää on myös rintarangan liikkuvuus.

Fysioterapian tavoitteena on hartiarenkaan ja rintarangan liikkuvuuden normalisoituminen, lihastoiminnan parantuminen sekä kipujen lievittyminen.