Mikä on plantaarifaskiitti?

Plantaarifaskiitti on kantapään alueen kiputila, jonka aiheuttaa useimmiten kantaluuhun kiinnittyvän jalkapohjan jännekalvon ärsytys. Plantaarifaskiitissa kipu tuntuu kantapään etupuolella jalkaterän keskiviivassa tai sisäsyrjällä. Pahimmillaan kipu tuntuu usein aamulla. Se saattaa hankaloittaa myös kävelyä, koska painon varaaminen kipeän kantapään alueen päälle saattaa olla haastavaa.

Plantaarifaskiitin syyt?

Syitä plantaarifaskiitille voi olla monia ja se voi olla monen tekijän summa. Tavallisesti syynä voi olla normaalia suurempi rasitus esimerkiksi uuden työn tai harrastuksen aloittaminen. Voimakas ponnistus, ylipaino, toistuva rasitus, pitkäkestoinen seisominen, juokseminen samoin kuin jalkaterän asentovirheet voivat myös altistaa tälle vaivalle. Myös erilaiset lihasheikkoudet ja ylijännitystilat alaraajoissa voivat aiheuttaa plantaarifaskiittiin sopivia oireita, näitä ovat esimerkiksi pohjelihasten ylijännitystila tai heikkous, leveän kantalihaksen heikkous, jalkaterää kiertävien lihasten heikkous ja lonkankoukistajien kireys.

Plantaarifaskiitin itsehoito?

Akuuttivaiheessa hoitona toimii kipua aiheuttavan rasituksen vähentäminen. Akuuttivaiheessa olisi syytä myös välttää pitkäaikaista seisomista, ponnistuksia ja juoksua. Itsehoitokeinona voi myös kokeilla jännekalvon venyttämistä ja jalkapohjan hierontaa esimerkiksi golf tai tennispallolla. Pehmustetusta kantalapusta jalkineessa voi olla joillekin apua. Apua saattaa kipuun saada myös jalkapohjan teippauksesta tai paikallisesta kylmähoidosta.

Milloin fysioterapeutin vastaanotolle?

Jos kipu ei ala helpottumaan viikon tai kahden kuluessa, on hyvä hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle. Fysioterapeutin vastaanotolla tutkitaan mahdolliset alaraajojen virheasennot ja kuormitustekijät, jotka mahdollisesti aiheuttavat ja pitävät kiputilaa yllä. Fysioterapiassa hoidetaan kipua, nivelten liikelaajuutta, pehmytkudosten liikkuvuutta, ohjataan asiakasta jalan lihaskunnon ja toiminnan sekä rasituskestävyyden parantamisessa. Fysioterapeutti laatii asiakkaalle yksilöllinen kuntoutuohjelma, jolla pyritään estämään vaivan pitkittyminen.