Jännekudos on luonteeltaan säiemäistä sidekudosta, joka yhdistää lihaskudoksen luuhun. Lihaskudokseen verrattuna jänne on merkittävästi jäykempää, joka on edullista voimanvälityksen kannalta. Jännekudoksen rakenne ja toiminta ovat riippuvaisia aineenvaihdunnasta ja verenkierrosta, jotka ovat vastaavasti riippuvaisia kudokseen kohdistuvista mekaanisista voimista.
Yleisimpiä jännevaivoja ovat olkapäässä kiertäjäkalvosin oireyhtymä, kyynärpäässä tennis-/golfarin kyynärpäävaiva, lonkan ulkosivussa pakaralihaksen jänteen kiputila (jota usein virheellisesti pidetään ’limapussin tulehduksena’), polvessa mm. hyppääjän/juoksijan polvivaiva sekä akillesjänteen ja kantakalvon ongelmat. Yhdessä ne muodostavat suuren osan tuki- ja liikuntaelinvaivoista ja usein jännevaivat ovat varsin pitkäkestoisia. Pahimmillaan vaiva voi kestää vuosia.
Alaraajan tendinopatioita ja jännevammoja esiintyy korostuneesti lajeissa, joissa jänteeseen kohdistuu toistuvaa ja nopeaa venymis-lyhenemissyklusta (juoksu, suunnanmuutokset, hypyt). Yläraajassa jänneongelmia usein aiheuttavat toistuvat, nopeat liikkeet ja toisaalta staattisemmat (koho)asennot.
Jännevaivan eli tendinopatian syntymekanismia ei täysin tunneta, mutta keskeisenä tekijänä tendinopatian kehittymiseen pidetään jänteeseen kohdistuvia kuormitustekijöitä (ali-/ylikuormitus). Sisäiset ja ulkoiset riskitekijät määrittelevät sitä, millaiset olosuhteet jänneongelmien kehittymiselle on. Sisäisillä tekijöillä viitataan henkilön perintötekijöihin, ikään, sukupuoleen, hormonaalisiin tekijöihin ja systeemisiin sairauksiin (mm. metabolinen oireyhtymä, diabetes). Ulkoisilla tekijöillä puolestaan tarkoitetaan liian nopeita tai suuria muutoksia fyysisessä kuormituksessa ja toisaalta jänteen kapasiteetin heikentymistä esim tupakoinnin, lääkkeiden tai hormonikorvaushoitojen seurauksena. Näiden em. tekijöiden vuoksi samanlainen kuormitusmuutos voi tarkoittaa kahdelle eri lähtökohdissa olevalle henkilölle täysin erilaista tilannetta.
Jänteen kuormittamattomuus voi johtaa samanlaisiin muutoksiin kuin ylikuormitus. Jänteen jäykkyys vähenee merkittävästi jo kahden viikon immobilisaation aikana, jonka seurauksena jänne altistuu ylikuormitukselle. Lihaksen maksimivoiman ja jänteen jäykkyyden välillä on vahva yhteys, joten mitä parempi voimataso, sitä jäykempi ja tehokkaammin voimaa välittävä ja kestävämpi jänne.
Lopulta jännevaivoissa on kyse kapasiteetin ja kuormituksen epätasapainosta. Hyvä asia on, että sille voi tehdä jotain. Riippumatta siitä, mitä tekijöitä jännevaivan taustalla on, kapasiteetin asteittainen parantaminen yleensä auttaa. Kyse on asteittaisesta siedätyksestä. Joskus tilanteesta riippuen hetkellistä apua (alkuvaiheessa) voi saada myös teippauksista, tukipohjallisista, kortisoni-injektiosta ja shockwave-hoidosta.
Jännekuntoutuksessa progressiivinen harjoittelu on keskeisessä osassa. Fysioterapeutin tutkimisen ja kliinisen päättelyn perusteella muodostetaan näkemys siitä, mitkä tekijät ihmisen ohjauksessa ja harjoittelussa tulee ottaa huomioon. Ei ole olemassa ’parhaita harjoitteita’, jotka sopivat kaikille vaan jokaisen kohdalla kuntoutus räätälöidään yksilöllisesti.
Kuntouttamiselle kannattaa varata tarpeeksi aikaa. Kivuttomuus kevyessä arjessa ei vielä tarkoita, että ongelma olisi voitettu, vaan jänteen kuormittamista tulee jatkaa progressiivisesti kunnes pystyy suoriutumaan ongelmitta kovemmistakin kuormitustilanteista. Esimerkiksi juoksun aikana akillesjänteeseen kohdistuva kuormitus voi vastata 6-8 kertaa kehon painoa. Kovassakaan voimaharjoittelussa ei päästä lähellekään vastaavia kuormitustasoja, joten jännekuntoutus vaatii aina loppuvaiheessaan monipuolista nopeusvoimaharjoittelua, jotta jänne saadaan vahvistettua ja totutettua sietämään normaalin arjen kuormituksia. Ja siihen menee aikaa, yleensä minimissään 3kk, mutta parhaimmillaan se voi viedä vuodenkin.